Mulla oli salasanakin jo unohtunut, joten hoksasin pyytää uutta.. joten tänne pääsin nyt viimein päivittelemään.

Inka pennut ovat kaikki jo isoja, viimeisimpänä Gimma aloitti juoksut vapun kunniaksi ;) Pennut ovat kaikki varsin aktiivisia, mutta ehkä himpan verran rauhallisempia kuin äitinsä (mikä ei ole ollenkaan huono asia ;) ) Lisäilen tänne kuvia tytöistä, kun saan uusia, voisin jotain kuvia tästä välistäkin tänne lisäillä.

Oma aika meni syksyllä/ alkuvuonna oman vatsan kasvatteluun ja tuloksena siitä syntyi Siiri-tyttönen 12. helmikuuta. Nyt on Siiri sen verran kasvanut, että pääsee pikkuhiljaa jo koirien kanssakin treenaaman. Fanny kävi muutaman kerran agilityssä jo ennen juoksujen alkamista. Nyt on oltu sit pari viikkoa tauolla, kun Inka on ollut myös juoksussa. Inkan kans päästään tiistaina agiin kokeilemaan. Oma kenttäkin on sulanut pääosin lumesta, on tosin niin märkä vielä, ettei sinne voi mennä sitä pilaamaan juoksemalla.

Omaa kuntoa pitäisi tässä parantaa yrittämällä viimein alkaa hölkkäämään koirien kanssa ja käydä sauvalenkillä vaunulenkkeilyn ohella. Elikkä siis paluu normaali/ koiraelämään on tässä nyt edessä ja sitä innolla jo odotankin. Kisasuunnitelmia ei ole vielä, kunhan päästään niin taitaviksi, että kannattaa suunnitella. Fannyn kanssa tavoitteena vois olla päästä agia kisaamaan ens vuonna, ellei jo syksyllä. Inkan kanssa mahdollisesti ensi kesänä agia ja tokoa jo talvella Inkan kanssa ja Nellinkin kanssa mahdollisesti. Pääasia, että tulee tehtyä hommia koirien kanssa sen minkä lapsilta pystyy.

Siiri karjuu.. joten jatkan myöhemmin :)

Pikku-Helmikin lähti nyt aamulla kotimatkalle Turun suunnalle. Ihan vapaaehtoisesti lähti, ei pakotettu ;) Itse se oli kiipeämässä jo autoon mukaan :) Kai se huomasi, että siihen kyytiin kannattaa nousta. Toivottavasti Markku saa Helmistä itselleen mukavan ja yhteistyöhaluisen harrastuskoiran! Onnea Helmillekin uuteen elämään.

Inka leikitti aamulla Helmiä oikein urakalla, ne repivät leluja muristen ja Helmi veti rallia pitkin kämppää ja tappoi olkkarissa sohvatyynyä ;) Toivottavasti olisi rauhassa sitten kotimatkalla.

Nyt vielä peukut pystyyn, että kaikki pennut pysyisivät terveinä, eikä niille tulisi mitään kasvuhäiriöitä sun muita ikäviä juttuja matkan varrella. Tuntuu, että onnea saa olla matkassa, että saa terveen koiran nykyaikana.


Tässä on kuullut monen suusta sanottavan, ettei voisi koskaan kasvattaa koiranpentuja, koska kukaan muu ei hoida pentuja yhtä hyvin kuin he itse. Pikkasen itsekästä ajattelua.. Itsestä taas tuntuu niin hyvältä, kun tietää, että kaikki pennut saivat todella hyvät ja rakastavat kodit, joissa niille annetaan aikaa ja nähdää vaivaa niiden opettamisessa ja koiran kanssa yhdessä tekeminen tuottaa toivon mukaan iloa omistajilleen. Vaikka varmaan saa välillä kiristellä hampaita ja repiä hiuksia päästä epätoivon hetkellä ;)

Itse tiedostaa sen tosiasian, että vaikka pennut suloisia ovatkin, niin ne vaativat paljon aikaa ja vaivannäköä kehittyäkseen fiksuiksi ja kivoiksi aikuisiksi koiriksi. Meillä on koiria jo niin monta, ettei tosiaan rahkeet olisi riittäneet yhdellekään pennulle ja väärin ottaa pentu (varsinkin bc:n pentu jonon jatkoksi) niin, ettei sille olisi tarpeeksi aikaa. Tietysti myös pieni lapsi vie nyt erilailla aikaa. Seuraavan pennun aika meille, on sitten, kun nykysten koirien lauma on vähentynyt ja lapset ovat jo vähän vanhempia. Sitten, kun oikeasti tarvitsen ja haluan uuden hararstuskoiran.

Nyt mulla riittää kyllä tekemistä ihan tarpeeksi Inkan ja Fannyn kanssa. Inkan kanssa koitan opetella harrastamaan nyt vähempi "verenmaku suussa" ja vähemmän vakavasti, josko tuottais enemmän mielihyvää ja enemmän tulostakin, kun jaksaisi asenteen muutoksella paremmin harjoitella, sen ollessa mukavampaa. Luovun kaikista itse asettamistani menestymispakko-vaatimuksista, me vaan harrastetaan, tehdään ja lenkkeillään. Jos tulosta syntyy, niin sitten on kisaamisen aika. Mutta turha itseään stressata kisapakolla.. Inhoan itse kisaamista, kun jännitän sitä niin paljon. Toko-kisaaminen on paljon inhottavampaa kuin agi-kisaaminen ja jotenkin nyt on ollut tokossa aika paha motivaatiokatkos viimeset pari vuotta. Mietin sitäkin, että jos keskittyisin Inkan kanssa nyt pelkästään agilityyn ja sen perusjuttujen hiomiseen ja yhteisen agilitaamisen onnistumiseen. Tokoa ehtii ottaa sittenkin, kun koira on agista eläkkeellä ja ehkä iän myötä vähän rauhoittunut.

Ensi kesänä kiinnostaisi aloittaa myös joku PK-laji, Inka rakastaisi hakua yli kaiken. Mutta jälkeä taas olisi helpompi itse harjoitella. Ehkä mä kokeilen kumpaakin, jos pääsisin taas johonkin porukkaan. Ja vepe on kans Inkan mielestä aivan yli JEES-juttua. Parempi kai se on harrastaa semmosta, mikä on hauskaa ja onnistuu. Agissa mä olen ite se rajoittava tekijä, joten en voi ottaa niin vaikeita harkkoja, mitä en osaa itse ohjata vaikka päälläni seisoisin. Tosin myönnän kyllä, että luovutankin liian helposti, mun pitäis yrittää enempi ja antaa kaikkeni, kun niin mun koirakin tekee.. *nolo*

Ja sitten lopuksi vielä oman koiralauman ilonaihe, mähän pelkäsin, että miten Inka ja Fanny tulee enää ikinä toimeen keskenään, kun niillä pentujen pienempänä ollessa oli hirveä sotatila päällä. Piti olla koiraportin päällä pussilakana näkösuojana kun murinaa oli puolin ja toisin. Pihalla aiemmin yritin, niin meinasivat ottaa heti yhteen. Mutta eilen sitten Jarno päästi kaikki isot koirat pihalle yhtä aikaa ja eivät ottaneet yhteen ollenkaan, vaan tulivat hyvin toimeen. Tänään Helmin lähdettyä otin sitten kaikki narttu-koirat irti pihalle ja ei onneksi tullut nytkään mitään riitaa, vaikka pallojen kanssa juoksivatkin rähisten pitkin lähimetsiä. Eli kummaltakin on hormonihöyryt haihtuneet (Fannyhän oli valeraskaana samaan aikaan, kun Inkalla oli pennut) ja normaali olotila tullut kuvioihin. Sisällä en ole vielä uskaltanut pitää niitä samassa tilassa. Mutta, toivottavasti sekin onnistuu.