Pikku-Helmikin lähti nyt aamulla kotimatkalle Turun suunnalle. Ihan vapaaehtoisesti lähti, ei pakotettu ;) Itse se oli kiipeämässä jo autoon mukaan :) Kai se huomasi, että siihen kyytiin kannattaa nousta. Toivottavasti Markku saa Helmistä itselleen mukavan ja yhteistyöhaluisen harrastuskoiran! Onnea Helmillekin uuteen elämään.

Inka leikitti aamulla Helmiä oikein urakalla, ne repivät leluja muristen ja Helmi veti rallia pitkin kämppää ja tappoi olkkarissa sohvatyynyä ;) Toivottavasti olisi rauhassa sitten kotimatkalla.

Nyt vielä peukut pystyyn, että kaikki pennut pysyisivät terveinä, eikä niille tulisi mitään kasvuhäiriöitä sun muita ikäviä juttuja matkan varrella. Tuntuu, että onnea saa olla matkassa, että saa terveen koiran nykyaikana.


Tässä on kuullut monen suusta sanottavan, ettei voisi koskaan kasvattaa koiranpentuja, koska kukaan muu ei hoida pentuja yhtä hyvin kuin he itse. Pikkasen itsekästä ajattelua.. Itsestä taas tuntuu niin hyvältä, kun tietää, että kaikki pennut saivat todella hyvät ja rakastavat kodit, joissa niille annetaan aikaa ja nähdää vaivaa niiden opettamisessa ja koiran kanssa yhdessä tekeminen tuottaa toivon mukaan iloa omistajilleen. Vaikka varmaan saa välillä kiristellä hampaita ja repiä hiuksia päästä epätoivon hetkellä ;)

Itse tiedostaa sen tosiasian, että vaikka pennut suloisia ovatkin, niin ne vaativat paljon aikaa ja vaivannäköä kehittyäkseen fiksuiksi ja kivoiksi aikuisiksi koiriksi. Meillä on koiria jo niin monta, ettei tosiaan rahkeet olisi riittäneet yhdellekään pennulle ja väärin ottaa pentu (varsinkin bc:n pentu jonon jatkoksi) niin, ettei sille olisi tarpeeksi aikaa. Tietysti myös pieni lapsi vie nyt erilailla aikaa. Seuraavan pennun aika meille, on sitten, kun nykysten koirien lauma on vähentynyt ja lapset ovat jo vähän vanhempia. Sitten, kun oikeasti tarvitsen ja haluan uuden hararstuskoiran.

Nyt mulla riittää kyllä tekemistä ihan tarpeeksi Inkan ja Fannyn kanssa. Inkan kanssa koitan opetella harrastamaan nyt vähempi "verenmaku suussa" ja vähemmän vakavasti, josko tuottais enemmän mielihyvää ja enemmän tulostakin, kun jaksaisi asenteen muutoksella paremmin harjoitella, sen ollessa mukavampaa. Luovun kaikista itse asettamistani menestymispakko-vaatimuksista, me vaan harrastetaan, tehdään ja lenkkeillään. Jos tulosta syntyy, niin sitten on kisaamisen aika. Mutta turha itseään stressata kisapakolla.. Inhoan itse kisaamista, kun jännitän sitä niin paljon. Toko-kisaaminen on paljon inhottavampaa kuin agi-kisaaminen ja jotenkin nyt on ollut tokossa aika paha motivaatiokatkos viimeset pari vuotta. Mietin sitäkin, että jos keskittyisin Inkan kanssa nyt pelkästään agilityyn ja sen perusjuttujen hiomiseen ja yhteisen agilitaamisen onnistumiseen. Tokoa ehtii ottaa sittenkin, kun koira on agista eläkkeellä ja ehkä iän myötä vähän rauhoittunut.

Ensi kesänä kiinnostaisi aloittaa myös joku PK-laji, Inka rakastaisi hakua yli kaiken. Mutta jälkeä taas olisi helpompi itse harjoitella. Ehkä mä kokeilen kumpaakin, jos pääsisin taas johonkin porukkaan. Ja vepe on kans Inkan mielestä aivan yli JEES-juttua. Parempi kai se on harrastaa semmosta, mikä on hauskaa ja onnistuu. Agissa mä olen ite se rajoittava tekijä, joten en voi ottaa niin vaikeita harkkoja, mitä en osaa itse ohjata vaikka päälläni seisoisin. Tosin myönnän kyllä, että luovutankin liian helposti, mun pitäis yrittää enempi ja antaa kaikkeni, kun niin mun koirakin tekee.. *nolo*

Ja sitten lopuksi vielä oman koiralauman ilonaihe, mähän pelkäsin, että miten Inka ja Fanny tulee enää ikinä toimeen keskenään, kun niillä pentujen pienempänä ollessa oli hirveä sotatila päällä. Piti olla koiraportin päällä pussilakana näkösuojana kun murinaa oli puolin ja toisin. Pihalla aiemmin yritin, niin meinasivat ottaa heti yhteen. Mutta eilen sitten Jarno päästi kaikki isot koirat pihalle yhtä aikaa ja eivät ottaneet yhteen ollenkaan, vaan tulivat hyvin toimeen. Tänään Helmin lähdettyä otin sitten kaikki narttu-koirat irti pihalle ja ei onneksi tullut nytkään mitään riitaa, vaikka pallojen kanssa juoksivatkin rähisten pitkin lähimetsiä. Eli kummaltakin on hormonihöyryt haihtuneet (Fannyhän oli valeraskaana samaan aikaan, kun Inkalla oli pennut) ja normaali olotila tullut kuvioihin. Sisällä en ole vielä uskaltanut pitää niitä samassa tilassa. Mutta, toivottavasti sekin onnistuu.

Helmi nukkuu mulla sylissä, kun istun koneella. Jarno joutu meneen töihin täks päiväksi. Onni nukkuu päikkäreitä pihalla. Helmi on kyl söpis tyyppi! Helmin korvat alkaa nousta ylös ja silmätkin on jo ihan ruskeat. Se näyttää jo ihan oikelta pikku-bortsulta :)

Annoin Helmille eilen ja tänään jo liotettuja papanoita riisin ja piimän seassa. Kakat oli yöllä ihan kiinteitä. Hyvä, kun saatiin tytsyn ripuli aisoihin. On nuo Attapektit hyviä, samoin kuin oli se canikur, tosin canikurin pennuille tarkoitettuja rakeita ei kuulema enää valmisteta.

Nyt illalla Helmi ja Inka syövät vierekkäin puruluita tuossa takana matolla. Ovat ihan kylki kyljessä. Voi kuin ka sööttiä! Harmi, et kamerassa on patterit loppu, niin ei saa kuvaa. Helmi on ihana, kun se apinoi nyt äitiään. Fannyn kanssa se söi päivällä luita pinkillä karvapeitolla vierekkäin.